Sairastin Covid-19 taudin maalis-huhtikuun vaihteessa 2022. Se oli jotain, mitä en koskaan ennen ollut kokenut. Vaikka varsinaiset flunssan oireet, kuten nuha tai yskä, eivät kohdallani olleetkaan erityisen kovia, oli yleinen uupumus ja särky käsittämätöntä.
Ensin lapseni sairastui, okseni päivän ja oli sen jälkeen viikon kuumeessa ja hyvin kipuileva. Vähän ennen hänen parantumistaan itse sairastuin todella kovaan päänsärkyyn ja flunssaoireisiin. Lapsi parantui onneksi kuitenkin hyvin ja pääsi muiden hoiviin, jotta sain itse rauhassa nukkua tautia pois.
Hetkittäin, kun olo antoi periksi pitää silmiä aukia ja kynää kädessä, opettelin piirtämään tabletillani. Kynän asetukset ja oikean piirrustusohjelman löytäminen veivät toki aikansa, mutta vähitellen huomasin, että digitaalinen taidekin voi olla todella antoisaa työstettävää.
Sain mielestäni hyvin kuvattua näihin kahteen työhön sen tunteen, joka raastoi minua pahimpina sairauspäivinäni. Kuvien työstäminen vei viikkoja, vähitellen opetellen työkalua ja tuoden tunnetta esille. Lopulta kun sain kuvat tulostutettua ja kehystettyä, en saanut laitaa niitä kotini seinälle. Lapseni mielestä ne olivat liian pelottavia. Olen hänen kanssaan osittain samaa mieltä. Mutta hyvä muistutus nämä kuvat ovat siitä, ettei Covid-19 ollut pelkkä flunssa.
See these paintings in Exhibition!
Exhibition at Malmi Library 1.-30.6.2022
My first public art exhibition is placed on the Malmi library. This is a nice coincidence, because the same building was also a place for my job I got myself. Lots of firs times there.
Read More