Rantapuiston näyttelyn eiliset avajaiset

Eilen, kun aurinko laski ja syksyn tuuli kutitteli puiden lehtiä sain kunnian avata uuden taidenäyttelyni Hotelli Rantapuiston Galleriassa. Näyttelyni “Kesän Syli”, on auki loka- ja marraskuun ajan, kuin syksyn lempeä kuiskaus menneelle kesälle. Tunnelma oli sanoinkuvaamaton, kun lähimmät ystävät ja sukulaiset saapuivat juhlistamaan näyttelyni avajaisia.

Hotelli Rantapuiston Galleria Vuosaaressa sijaitsee meren äärellä, punatiilisessä rakennuksessa, joka henkii 1960-luvun arkkitehtuuria isoine ikkunoineen ja taidokkaine puuyksityiskohtineen. Tämä merellisen luonnon ympäröimä tila on täydellinen paikka taiteelleni, joka johdattaa katsojat kesäpäivän kirkkaaseen valoon. Näyttelyssä kymmenen teosta liikkuu kesän varhaisista aamuista syksyn ensi kosketukseen.

“Rannalla” teos, joka tuntuu olevan kuin kesäpäivän unelma, herätti avajaisissa monia keskusteluja. Teoksen väreissä välkkyy kesäinen uimaranta, jossa aaltojen liplatus ja lasten naurun kaiku sekoittuvat. Se on kuin insinöörin laskelmoima runo; sen tarkat viivat tanssivat toisenlaista tanssia keskellä muita teoksia, jotka huojuvat vapaana kuin kesätuulen mukanaan viemät heinänkorret.

Joillekin, “Rannalla” toi mieleen rantapyyhkeen levitettynä hiekalle, toisille varjon, joka suojaa päivän kuumimmilta säteiltä. Eräs vieraista puolestaan näki punaisen kaistan kuvastavan lasten äkillistä kiljahdusta, kun he innostuivat roiskimaan vettä ja hiekkaa rannalla makaavien vanhempiensa päälle. Tämä kaikki kertoo taiteen voimasta; kuinka yksittäinen teos voi tuoda niin monia erilaisia ajatuksia ja tunteita pintaan.

Vuosien varrella, taiteeni on muovautunut ja kasvanut. Ystävien ja sukulaisten kanssa, muistelimme hetkeä, kun noin kolmivuotiaana päiväkodin hoitajat olivat ihastuneet maalaamiini pajunkissoihin, ja innostuneesti vieneet äitini katsomaan teostani. Yläasteella sain kuvataideopettajaltani luvan rikkoa normeja ja tehdä materiaali- ja tekniikkakokeiluja sekä tilateoksia, sen sijaan että olisin jatkanut piirtämistä tietyllä, odotetulla tavalla.

Näyttelyn avajaiset oli sydäntä lämmittävä kokemus. Vaikka tapahtuma pysyi intiiminä, koen, että teosteni vapauttava energia ja kesän syleily avautuivat kaikille galleriassa vieraileville. Tämä näyttely on oodi kesälle, ja toivon, että jokainen katsoja löytää siitä oman kesämuistonsa.

Tervetuloa Hotelli Rantapuiston Galleriaan kokemaan kesä sydämessänne, vaikka ulkona olisikin puhailtaisikin jo syksyn koleat tuulet.

Tutustu näyttelyyn ja Rannalla-teokseen

Kesän syli

Galleria Rantapuisto 9.10.-30.11.2023 Vuosaaren merellisessä rantaviivassa, Hotelli Rantapuiston Gallerikäytävällä herää kesän muistot henkiin 9.10.-30.11.2023 ajan. Kesän syli on kokoelma teoksia, joiden värimaailma kuljettaa…

Lue lisää