Kun aloitin tämän teoksen maalaamisen, olin katsonut läjäpäin taidedokumentteja ja selaillut vuosi sitten Malagasta hankkimaani taidekirjaa Picassosta. Halusin luoda jotain, joka samanaikaisesti tuo luonnollisuuden ylittävän muovisuuden vivahteen pop-taiteesta ja samalla hakea inspiraatiota menneiltä mestareilta, kuten Picassolta ja Braquelta. He hajottivat ja kokosivat uudelleen objektien muotoja eri näkökulmista, ja minulle tämä toimi innoituksena käsitellä identiteettiä.

Identiteetin tutkiskelu on ollut taidehistoriassa keskiössä, ja minulle postmodernismin teemat, kuten monimerkityksellisyys ja suhteellisuus, ovat olleet erityisen inspiroivia. Kasvojen jakautuminen ja uudelleenjärjestäytyminen tässä teoksessa kuvastavat sisäistä kamppailua määritellä omaa paikkaansa monimutkaisessa, jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

Kenties yksi teoksen keskeisimmistä piirteistä on kasvojen leveä hymy. Tämä hymy, joka voi tuntua sekä aitona että tekopirteältä, kuvastaa sitä ristiriitaa, joka monilla meistä on sisällään. Kuinka usein tunnemme painetta esittää itseämme tietyllä tavalla yhteiskunnan odotusten mukaisesti? Hymyn kautta halusin heijastaa yksilön pyrkimystä sopeutua ja vastata näihin odotuksiin, mutta samalla haastaa ajatusta siitä, milloin hymy on aitoa ja milloin se on vain naamio. Naamio-teemaa käsittelin jo aikaisemminkin teoksessani Bad Theater ja siitä kirjoittamassani blogipostauksessa.

Tämän maalauksen kautta haluan kutsua sinut pohtimaan, kuinka me määrittelemme itsemme suhteessa toisiin ja ympäröivään maailmaan. Se on samanaikaisesti kunnianosoitus menneille mestareille ja rohkea askel kohti uutta, täysin omaa taiteellista ilmaisuani – ja ehkä myös identiteettiäni.